Etusivu

31.3.18

Vanhojen sukuverkostojen pikkukaupunki



Pieni savolainen kaupunki Helsingissä kioskin seinällä "oivan" panimon vehnäolutmainoksessa. Kirkon torni näyttää liian korkealta,  koivukuja näyttää muuttuneen kuusikujaksi ja Sandelsin ajan puusilta kivisillaksi. Purettu on Partala, jossa Sandels eineellä istui. Kauppila tuhoutui sodassa, vain aitta on jäljellä museon pihalla ja mielessäni laulu, jota ukkini lauloi mummonsa mummosta - vai onko hän vielä kauempana - Kauppilan Tiinasta, joka "kahvia keitti kahdella suurella pannulla".

Selailin taas Matti Klingen kirjaa Iisalmen ruhtinaskunta, joka on oikeastaan 600-sivuinen sukututkimus, sillä kirjoittaja Matti Klinge on lukuisten Iisalmella useina vuosisatoina vaikuttaneiden sukujen jälkeläinen. Iisalmi on ollut täysin unohtumassa, sitä ei näy usein edes sääkartoissakaan. Mutta viime aikoina iisalmelaiset ovat piristyneet ja alkaneet arvostaa kotikaupunkiaan. Ovatko uudet iisalmelaiset aloittamassa kaupungin uuden kukoistuksen?

My sister

Yli kymmenen vuotta sitten syöpään kuollut pikkusiskoni sylissään ainoa lapsensa. Taustalla on pikkupojan suvun entisen kartanon koivukuja. Talo on purettu. Senkin talon purkaminen on yksi luku Iisalmen ja sen lähiseudun purettujen talojen surullista historiaa. Mutta tuskin vanhoja taloja enää puretaan tässäkään idylliseksi sanotussa pikkukaupungissa.

Huom. Olvin alkuperäinen nimi oli Oiva. Iisalmen maalaiskunta ja kaupunki yhdistettiin vasta vuonna 1970.



"Eräs mielenkiintoinen tulos Klingen tutkimuksessa liittyy siihen, millainen suhde savolaisella herrasväellä oli kansaan. Se oli ilmeisesti läheisempi ja leppeämpi kuin esimerkiksi Pohjanmaalla ja Länsi-Suomessa. Tätä osoittaa Klingen mukaan mm. suhtautuminen tappiolle jääneisiin punaisiin." 
Matti Klingen teos Iisalmen ruhtinaskunta (Turun Sanomat)

Kannessa näkyy kuuluisa koivukuja, joka johti aikoinaan pappilasta maaseurakunnan kirkolle. Pappila on annettu Seurasaarelle, koivukuja kukoistaa, samoin kirkko (nyk. Kustaa Aadolfin kirkko). Koivukuja on mukana kirjassani heti alussa.

26.3.18

Oikeaa kahvia Myrna-kahvikupeista



Kanadalaissyntyinen Montanan kaunotar Myrna Loy kahdeksalla Oscarilla palkitussa elokuvassa Parhaat vuodet
 The Best Years of Our Lives (1946). 

Myrna sai jo ennen sotaa Suomessa kaimakseen kultareunaiset kahvikupit, jotka olivat joka kodin haave. Ne olisi laitettu pääsiäisen kahvipöytäänkin.


Ensimmäisetkuvat06 248

Tämä liina voisi olla vuodelta 1951. Vaikka sota oli jo loppunut muutama vuosi aikaisemmin, kaikesta oli vielä pulaa. 
Siksi liina on tehty vanhan lakanan paloista, jotka on yhdistetty käsinvirkatulla pitsillä. Taitava isoäiti on sen tehnyt. Ruotsista on saatu lahjaksi oikeaa kahvia perheeltä, jossa yksi lapsista oli sotalapsena. Pöytään katetaan ennen sotaa ostetut Olga Osolinin suunnittelemat empire-tyyliset Myrna-astiat.

Sokeria on säästetty ja on leivottu kakku ja pullarinkilä pääsiäisen kunniaksi. Lapsille on mehua, joka on tehty puutarhan tai kasvimaan marjoista, jotka ovat säilyneet kellarissa.

Myrna-astiat YLE, kaunis kuva kattauksesta




Perinteisen Myrna-kuvion painoarkki.Designmuseo 
Arabian Design-museo sijaitsee Helsingissä Arabianrannassa.


Martat kertovat 1950-luvun pääsiäisestä.

21.3.18

Kolme viisasta japanilaista apinaa

Hear Nothing See Nothing Say Nothing

Moskovassa on paljon kirjailijamuseoita. Vuonna 2015 syksyllä olin ensimmäistä kertaa Moskovassa ja näin vuonna 1936 kuolleen Maksim Gorkin työpöydällä tämän pienen patsaan. Gorki oli varmaankin ostanut sen Japanista. Se jäi elävästi mieleeni ja muistin vahvistukseksi talletin sen Flickr-kansiooni, sillä suunnitttelin jo silloin tätä kirjaa, jossa eletään kylmän sodan alkua Suomessa: 

" - Turha on meitä opettajia kuulustella, Sutinen jatkoi. - Olemme niin kuin kolme viisasta japanilaista apinaa. Emme näe mitään, emme kuule mitään, emme puhu mitään." (Anna Amnell 2018) 

kokoussali

Tähän huvilaan tallusteli myös Stalin lähellä sijaitsevasta Kremlistä, ja tässä huoneessa kehitettiin sosialistinen realismi. Siellä oli kuulemma suomalaisiakin mukana.

Maksim Gorkin museo

19.3.18

Englantia harjoittamassa

P1180272

" – Hän oli ollut Englannissa piikomassa, niin kuin näiden englanninopettajien pitää nykyään tehdä ennen maisterintutkintoa. --

Hänen ei tarvinnut mennä lähikylän vanhaa ruoholabyrinttia kauemmaksi, kun hän näki ilmoituksen, jossa etsittiin kotiapulaista kirjailijaperheeseen. Arvokas rakennus oli edestä symmetrinen, ja takana oli puutarha, jossa oli muotoon leikattuja puita ja koristeellisia valurautapenkkejä. Rakennuksessa oli sisävessa palvelijoillekin. Se ratkaisi. Linnamaisen talon omisti kirjailija, joka oli rikastunut kirjoitettuaan romaanin ketuksi muuttuneesta naisesta. " (Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018)

P1180273

Hiltonin ruoholabyrintti [turf maze]  oli tehty Cromwellin aikaan 1660. Sille oli hyväksi, että siinä käveltiin. Jotta ei käy niin kuin Shakespearen Kesäyön unelmassa:

Ja hauskan nurmen somat sokkelot
On tiettömät ja umpeen kasvaneet
. (II näytös, 2, kohtaus, suom. Yrjö Jylhä)

" --the quaint mazes in the wanton green,
for lack of tread are undistinguishable."
https://en.wikipedia.org/wiki/Turf_maze

18.3.18

Pieni englantilainen kylä

P1180262

Ruokokattoinen rakennus Hiltonin kylä, Cambridgeshire,  keskellä olevan nurmikentän  (village green) laidalla. Nykyään katoille ruiskutetaan ainetta, joka estää katon syttymisen tuleen.

P1180264

Keskiaikainen kirkko kylän keskellä

P1180268

Aitoenglantilainen pub. Joissakin on niin iso avotakka, että sen sisällä on penkki, jossa voi istua lämmittelemässä. Muistaakseni juuri tässä pubissa oli sellainen.

13.3.18

Tukholmassa menossa 50-luvun näyttely



Tukholman Pohjoismaisessa museossa on menossa 1950- luvun näyttely. Nainen, muoti, arki. Näyttely on avoinna 10.11,2019 asti.

Pohjoismainen museo on eräs lempimuseoitani. Siellä on hyvin paljon muutakin nähtävää. (museon joulu, nukketalot). ,2019 asti

10.3.18

Puutaloja meiltä ja muualta 1 yksityiskohtia

DSC03502

Tuttu nurkkaus Savonkadun varrelta Iisalmesta.


mirror images

heijastuksia puutalon ikkunassa

ja 'vesränni'

vesränni Savossa

Puutaloja 

Puutalokaupungit

Rauma-talot-keltaiset puutalot

Asuin opiskeluaikaan asti pikkukaupungissa puutalossa. Siksi puutalokaupungit miellyttävtä. Kuvassa on kuvia Raumalta. Se on kaupunki, joka onnistuttiin säästämään.
Katso lisää kuvia Raumalta.


9.3.18

Kirjan ilmestymistä odotellessa

Puutarhakeinu talvella

Kirjan ilmestymistä odotellessa olen laittanut tähän blogiin tietoa 1950-luvun alun maailmasta, jossa tämän romaanin henkilöt elävät. Mukana on otteita tulevasta romaanista ja kuvia eräästä pikkukaupungista.

Pikkukaupungin poliisit

"Torin reunassa sijainnut poliisiasema oli tuhoutunut talvisodan suurpommituksessa. Kaupungin poliisilaitos oli toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan kenkälaatikkoa muistuttavan linja-autoaseman sivurakennuksessaentisessä myymälässä, jonka korkea näyteikkuna oli vahvistettu kaltereilla. " (Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018)


"Poliisiaseman ahtaus hellitti hiukan vasta silloin, kun poliisi sai käyttöönsä Kauppahallin yläkerran entisen hallinkahvilan, jossa oli nyt poliisilaitoksen kanslia, poliisipäällikön virkahuone ja rikospoliisin toimisto." (Anna Amnellin romaanissa: Vakoilijoita pikkukaupungissa  2018)

5.3.18

Vuoden 1951 elokuva: Radio tekee murron



Vuoden 1951 kotimainen elokuva on ehdottomasti Radio tekee murron. Elonet kertoo siitä kaiken ja näyttää trailerin! Käy katsomassa ja lue katkelmia sen ajan elokuva-arvosteluista. Pääosan esittää Hannes Häyrinen.

Se on tämän aikakauden kuva. Tapahtumapaikkana on Helsinki. Radio tekee murron oli hyvin ajankohtainen vuoden 1951 ihmiselle, sillä se oli saanut inspiraationsa edellisen vuoden tositapahtumasta. Siinä esiintyvät poliisit siviiliasuissa ja virka-asuissa. Elokuvan ensi-ilta oli Helsingissä huhtikuun 6. päivä 1951, joten Helsingistä pikkukaupunkiin tullut poliisipäällikkö olisi nähnyt sen tuoreeltaan.

Kirjassani käydään paljon elokuvissa ja monista syistä. 13-vuotias Liisa sanoo, että hänen äitinsä, toimittajaenonsa Eino ja hän itse ovat elokuvahulluja. Liisan äiti sanoo, että elokuvat ovat köyhän ihmisen ylellisyyttä. Onneksi oli paljon hauskoja elokuvia ja elokuvalehtiä, joista leikattiin talteen filmitähtien kuvia ja kiinnitettiin niitä nastoilla tapettiin tai ulkohuoneen seinille, kun niitä oli kertynyt paljon. Suomalaiset rakastivat elokuvia ja elokuvatähtiä. Elokuvat toivat helpotusta 1950-luvun alun ankeaan arkeen ja kylmän sodan aiheuttamaan stressiin sekä antoivat myönteisyydellään unelmia paremmasta ajasta.

Hauska on kohtaus, jossa joukko poliiseja pyrähtää kadulle sen ajan talvitamineissaan. Kuvaan kirjassani sellaisia asuja näin:

"Kaikki poliisit olivat ottaneet käyttöön lämpimät yönsiniset, miltei mustat talvivaatteet, pitkät manttelit, pussihousutsaappaat ja mustat lampaannahkaiset karvahatut, joiden korvalliset voi laskea alas kovalla pakkasella." (Anna AmnellVakoilijoita pikkukaupungissa 2018)

Valokuva:
Suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja Hannes Häyrinen (1914-1991) vuonna 1939. 

4.3.18

Suomalaiset ja venäläiset


Ilia Répin: Iivana Julma surmaa poikansa [Public domain], 
via Wikimedia Commons

Olen käsitellyt suomalaisten ja venäläisten suhdetta useimmissa aikaisemmissa kirjoissani, varsinkin sortovuosien ajasta kertovissa historiallisissa Aurora-nuortenromaaneissa. 1500-lukua kuvaavissa Lucia Olavintytär -kirjoissa arvaamaton Iivana Julma on pelon aihe. 

Nyt olen siirtynyt aikuisten rikosromaaniin, joka kertoo 1950-luvun alusta, ensimmäisen kylmän sodan ajasta. Silloin pelottava hahmo on Stalin, jonka aika oli suomalaisillekin "hirmuinen aika", kuten 1950-luvun alun presidentti Paasikivi kirjoitti. Venäjän väkivaltainen historia on aina taustalla ainakin alitajunnassamme, kun kohtaamme venäläisen ihmisen oikeassa elämässä tai kaunokirjallisuudessa - olipa hän kuinka lahjakas, hyvä ja miellyttävä hyvänsä.

Näin keskustellaan kirjassani:

- Joku sanoi, että hän on venäläinen. 

- Ei nyt sentään. Evakko. --
- Hän on emigranttisukua --Sellaisen lähettivät, sanoi Sutinen.
 - Hän on se vt. poliisipäällikkö. Hän näyttää kovin nuorelta.
- Hän on sodassa ollut mies. Siellä oli pakko oppia nopeasti, Sutinen sanoi. 
(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa. 2018)

3.3.18

Luuniemi



Aallonmurtajan toisella puolen vastapäätä oluttehdas Oivaa ja Luuniemen rantaa vesi on syvempää ja kylmempää. Älä sukella laiturilta. Eräs nuori tyttö kuoli, kun löi päänsä uppotukkiin.
 – Luuniemi. Kammottava nimi.
 – Ihmiset veivät vainajansa sinne niemen kärkeen, kun seudulla ei ollut vielä hautausmaita. Onhan siellä nykyäänkin korkea kasa luita nahkurin talon takana.

 – Hyi, mihin niitä tarvitaan? Maila kysyi.
(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018 )