Kun olin lapsi, menimme juhannuksena mummolaan Runnin lähelle. Alussa mentiin laivalla Haukilahteen ja sieltä loppumatka polkuja ja pitkospuita kävellen. Vasta sodan jälkeen 1950-luvulla saatiin maantie ja linja-auto.
Portaiden molemmilla puolin oli nuoria koivuja, sisällä oli kukkia pistettynä seinänrakoihinkin. Mummo oli paistanut korkean pinon lettuja, joita olivat hellan reunalla saviruukussa.
Kun tätini ja enoni olivat nuoria, mentiin veneellä järven toiselle puolen juhannuskalliolle, jossa he tanssivat kylän muiden nuorten kanssa. Ennen ukkikin soittti siellä viulua. Nuorin tätini kertoi, että äiti ja hänen järven toisella puolen asuva lapsuudenystävänsä lauloivat. Niillä naisilla oli kaunis ääni.
Onnellista juhannusta!
Katso myös Pirjo Nenolan kirja-arvostelu kirjastani Vakoilijoita pikkukaupungissa.
