VAKOILIJOITA PIKKUKAUPUNGISSA

Näytetään tekstit, joissa on tunniste opettajapula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opettajapula. Näytä kaikki tekstit

3.6.18

1950-luvun alussa vallitsi kova opettajapula



 Sota oli vaikeuttanut opettajain kouluttamista, ja miesopettajat olivat olleet sodassa. Monet eivät palanneet koskaan tai palasivat henkisesti tai fyysisesti sairaina. Oli kova opettajapula, ja palkka oli huono. Monet opettajista olivat iäkkäitä, 70-vuotiaitakin. Lapsia oli paljon.

Aaro kotiutettiin ikänsä vuoksi ja koska koulu tarvitsi johtajaopettajaansa. Hän piti kahtena vuonna luokkaa, jossa oli 60 oppilasta. Kumpanakin keväänä hän sai keuhkokuumeen. Ehkä musiikin harrastaminen palautti hänelle ilon elämään ja piti hänet henkisesti terveenä sodan kauhujen jälkeen.

Monet miesopettajat palasivat sodasta invalideina. Kirjassani on fiktiivinen henkilö 

"piirustuksenopettaja Sutinen, synkkäkatseinen mies, sotainvalidi, joka ontui toista jalkaansa --lyseon yläluokkien pojat tappelivat käsikähmässä joidenkin kokemattomien nuorten miessijaisten tai sodassa invalidisoituneiden opettajaparkojen kanssa. Se oli surullista. Ainakin yhdellä opettajalla oli aivoissa kranaatinsirpaleita. Piirustuksen opettaja Sutinen oli rampa, mutta hän oli suosittu oppilaiden keskuudessa, vaikka oli  monien opettajien mielestä varsinainen maanvaiva ihmeellisine juttuineen." (sivu 122)


Berliini 1925


Berliini 1920-luvulla. Berliinissä kuvaamani kuva (postikorttisuurennos?)  eräässä käytävässä .

1950-luvun alku oli optimismin aikaa, mutta paluu normaaliin elämään tapahtui hitaasti. Entinen maailma oli monilta kadonnut. Saksanopettajan opiskeluaikojen Berliini on raunioina, ja häntä itseään epäillään natsimielisyydestä, vaikka hänen juutalainen rakastettunsa ja tämän suku on kuollut keskitysleirillä. Voittajavaltioiden kieli englanti alkaa syrjäyttää saksan. Kielikin on tullut syylliseksi. 

Sutinen uskoutuu lyseon opettajainhuoneessa opettajatoverilleeen: 

"Minä puolestani haluaisin mennä joskus vielä nilkuttamaan tutuille paikoille Pariisiin tai Berliiniin. Kaikki, mistä me pidimme, on kadonnut tai muuttunut tunnistamattomiksi."(sivu 69)