Kertomus kadonneesta kaupungista

Anna Amnell. Kuva: Iisalmen Sanomat/Salmetar 1960

- Tässä kaupungissa ei murhata, ei ole murhattu kahteenkymmeneen vuoteen, sanoo rikoskomisario Onni Pajala, kun hänelle ilmoitetaan, että tyttökoulun naisrehtori on löydetty varhain sunnuntaiaamuna kuolleena pitkät veriset sakset pystyssä rinnassa.

Pienen puutalokaupungin poliisilaitos tuhoutui talvisodan suurpommituksessa, ja rikoskomisarion työpaikkana on kauppahallin yläkerran entinen kahvila. Ainoa autokin on korjattavana. Pajalan paineita lisää se, että seuraavana päivänä saapuu  Helsingistä uusi poliisipäällikkö.

Kaikille on pian ilmiselvää, että vt. poliisipäälliköksi lähetetty nuori lainopinkandidaatti Mihail (Misha) Pasternak on rakastunut kauniiseen Maila Winteriin, jota epäillään rikkaan sukulaisensa murhasta.

Tarina vie myös Stalinin viimeisten vuosien Moskovaan ja Leningradiin, jota monet kutsuvat vielä itsepintaisesti Pietariksi.

Koulukaupungin lehti Iisalmen Sanomat kirjoitti ensimmäisen kirja-arvostelun dekkaristani. Kiitos Pirjo Nenola!

Dekkari kertoo Iisalmesta 1950-luvun alussa. Anna Amnell muistelee kirjansa välityksellä kouluaikojensa pikkukaupunkia. 

Pirjo Nenola, 

arts and culture editor

Iisalmen Sanomat8.5.2018.

Nenolan arvostelu ilahdutti minua kovasti: "Rikosta selvitellään, mutta oleellisempaa on ajankuvan, tapojen ja miljöön hahmottuminen." 
1990-luvulla kirjoittamani Aurora ja Pietarin serkut oli rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille. Vakoilijoita pikkukaupungissa on rakkaudentunnustus kadonneelle valkoiselle kaupungille, joka auttoi minua ymmärtämään myös 1900-luvun alun Helsinkiä.
Pirjo Nenola on tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto.

Lisätietoja kirjasta. 

ISBN: 978-952-805-188-6
E-kirjan ISBN-tunnus on 9789528012214  
Kirja on kovakantinen, 204 sivua. 

Cover Design: SelfPubBookCovers.com/RLSather

Copyright ©: Anna Amnell 2018

FM Anna Amnell on Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa BoD

Suomenkielinen kertomakirjallisuus. Hakusanoja: 1950-luku, murha, pikkukaupunki, Vakoilijoita pikkukaupungissa, vakoilu,  kylmä sota, kidutus, kaksoisvakoilu, vastavakoilu, puutalokaupunki, opettajat, poliisit, emigrantit, Pietari (Leningrad),  Moskova, Englanti, seurustelu

Tästä lähdin ja tähän olen tullut

Valokuvanäyttelyssä teemana "Tästä lähdin ja tähän olen tullut."

Suomen Nuorisokirjailijat/ Turun kirjamessut 2018

Kuvassa Anna Amnell, 1950-luvun teini, 1960-luvun opiskelija, 1970-luvun kotiäiti ja englanninpettaja, 1980-luvun siirtolainen ja vapaa toimittaja Kanadassa. 1990-luvulta alkaen: Seitsemän 1900-luvun alkua ja 1500-lukua käsittelevän historiallisen nuorisoromaanin jälkeen rikos- ja vakoiluromaani 1950-luvulta.

Valokuvan otti Anna Amnellin lapsuudenystävä Aune Kämäräinen.

Kuvassa oleva teksti Anna Amnell.  Kuva alkuperäisenä. Kamera: EPSON Perfection V800/V850

Anna Amnell Zagrebissa museossa. Kuvassa vanhasta keskiaikaisesta rakennuksesta peräisin oleva kattokourupatsas, gargoyle. Aikamoisia hirviöitä on myös kirjasssani.

Turun kirjamessulla tavataan A17

15.30 Young adult- Elämää pula-ajan ja rock'n rollin välillä. 

ANNA AMNELL. Anna Amnellin haastettelijana on kirjailija TIINA LEHTINEVA. 

Nuortenkirjaosastolla. Kirjan päähenkilöt ovat nuoria, Liisa vasta 13-vuotias, Maila juuri ylioppilaaksi päässyt. Aika on nuori, 1950-luvun alku, uusi optimistinen aika sodan jälkeen.

Millaisia olivat sen ajan koululaiset ja nuoret yleensä?

Kansikuva: Vakoilijoita pikkukaupungissa

Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018

Takakansi suurempana

ISBN: 978-952-805-188-6
E-kirjan ISBN-tunnus on 9789528012214  
Kirja on kovakantinen, 204 sivua. 
Kirjailijakuva: Aune Kämäräinen
Cover Design: SelfPubBookCovers.com/RLSather

Copyright ©: Anna Amnell 2018

FM Anna Amnell on Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa BoD

Suomenkielinen kertomakirjallisuus. Hakusanoja: 1950-luku, murha, pikkukaupunki, Vakoilijoita pikkukaupungissa, vakoilu,  kylmä sota, kidutus, kaksoisvakoilu, vastavakoilu, puutalokaupunki, opettajat, poliisit, emigrantit, Pietari (Leningrad),  Moskova, Englanti, seurustelu

Tekijä kiittää saamastaan tuesta Alfred Kordelinin yleistä edistys- ja sivistysrahastoa,

Kirjailijoiden ja kääntäjien apurahalautakuntaa ja Suomen Kirjailijaliittoa.

Arvostelukappaleita. Sähköposti osoitteeseen lehdisto@bod.fi ja kerro, mistä teoksesta olet kiinnostunut sekä yhteystietosi.

- Tässä kaupungissa ei murhata, ei ole murhattu kahteenkymmeneen vuoteen, sanoo rikoskomisario Onni Pajala, kun hänelle ilmoitetaan, että tyttökoulun naisrehtori on löydetty varhain sunnuntaiaamuna kuolleena pitkät veriset sakset pystyssä rinnassa.

Pienen puutalokaupungin poliisilaitos tuhoutui talvisodan suurpommituksessa, ja rikoskomisarion työpaikkana on kauppahallin yläkerran entinen kahvila. Ainoa autokin on korjattavana. Pajalan paineita lisää se, että seuraavana päivänä saapuu  Helsingistä uusi poliisipäällikkö.

Kaikille on pian ilmiselvää, että vt. poliisipäälliköksi lähetetty nuori lainopinkandidaatti Mihail (Misha) Pasternak on rakastunut kauniiseen Maila Winteriin, jota epäillään rikkaan sukulaisensa murhasta.

Tarina vie myös Stalinin viimeisten vuosien Moskovaan ja Leningradiin, jota monet kutsuvat vielä itsepintaisesti Pietariksi.

Valokuvaamossa

Anna Amnell Photo: Samuli Lehtola

Teini-ikäinen tätini päätti viedä minut eräänä kesänä valokuvaan. Ensimmäiseksi hän pesi hiukseni, leikkasi otsatukkani ja puki päälleni kauniin mekon. Jotta näyttäisin vielä hienommalta, hän päätti piipata tukkani kiharoille. Mutta piippausrauta ei ehtinyt kuumentua kunnolla, siksi kiharat jäivät puolitiehen. Sitten vaan kiireesti valokuvaamoon.

Meillä molemmilla oli uudet paperinarusta tehdyt kengät. Ne olisivat kuluneet liiaksi kadulla kävellessä, joten tätini kantoi meidän kummankin kengät kädessään valokuvaamoon asti.

Samuel Lehtolan (1892 - 1969) valokuvaamo oli Riistakadun mäessä lähellä Kauppatoria, ja valokuvaaja oli pienikokoinen mies, jolla oli köyryselkä, sillä hän oli Henri de Toulouse-Lautrecin lailla joutunut johonkin onnettomuuteen lapsena. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli taitava valokuvaaja, jonka studioon tultiin toisilta paikkakunniltakin kuvattavaksi.

Sain upouudet narukengät jalkaani, käsilaukun käteeni ja istuin korkealle tuolille lampaannahkan päälle.
- Näkyykö laukku? kysyin valokuvaajalta, joka oli kätkeytynyt mustan kankaan sisälle.

Minua käytettiin tällä samalla valokuvaajalla useitakin kertoja. Muutamat valokuvat katosivat, ja uusia ei ole voitu hankkia tilalle, sillä tietämäni mukaan lopettaessaan liikkeensä tämä valokuvaaja oli tuhonnut kaikki negatiivit ja valokuvalevyt.




Samuli Lehtola. Iisalmen Kameraseuran sivulta lainattu. Siellä on paljon vanhoja valokuvia. Hienot sivut.