VAKOILIJOITA PIKKUKAUPUNGISSA

20.3.22

Pikkukaupungin saunassa


Kuva: Vanhat kuvat Iisalmi/Kaarina Yli-Hukkala Otavan sauna

Talonmiehen rouva oli luuttuamassa rappukäytävää.

”Miten teillä on vettä, mutta minulle ei tullut vettä kylpyhuoneeseen”? Maija

kysyi.

”Vedet on poissa katutyön takia. Käykää kaupungin saunassa”.

Missä sellainen on?”

”Riistakadun päässä. Viette pyhkeen ja saippuan mukananne. 

Privaattipuoli on varmanakin jo varattu, mutta kyllä naisten puolelle aina pääsee.

Ottakaa saunakassi mukaan ja pikkkurahaa lippuluukulle ja limunaatia varten. 

Pyyhkeet ja omat saippuat ja tukanpesuaineet. Saunanrouva Maisssi myy vastoja. 

Älkää ottako mukaan

mitään arvoesineitä. Siellä ei ole lukollisia kappeja. Saatte kuulla parhaat juorut.”

 

Miksi hän ei ollut tullut ajatelleksi tätä aikaisemmin? Maija juoksi takaisin

huoneeseensa, pakkasi kassiin kaksi pyyhettä, toisen tukan kuivaamiseen, toisen

tarpeeksi ison korvaamaan kylpytakin. Sampoopullon ja

hajusaippuaa. Ja vaihtovaatteet. Ja vanhat silmälasit, ettei kukaan tuntisi. Jos vielä

laittaisi tukan hajalleen. Puhtaat alusvaatteet.

 

Maija ei sanonut koululla mitään saunalle menosta. Matka oli lyhyt vain mäkeä

alas rantaan. Venesatama oli saunan edessä. Eteisessä oli kaksi luukkua ja kaksi

ovea, toinen naisille ja toinen miehille. Saunan rouva oli kaunis

tummatukkainen nainen, jolla oli isot korvakorut ja kirkkaan punaiseksi

maalatut huulet ja kynnnet. Erikoinen ilmestys pikkukaupungissa. 

Hän oli varmaankin Maissi. Lippukopissa oli kaksi somaa pikkupoikaa, 

jotka mutustelivat pullaa ja joivat limonaatia äitinsä

vieressä.

”Tarvihetteko vastan?” Kysyi lippuluukun rouva.

”En. Limonaadia.”

 ”Punaista, sitroa vai pommacia?”

Maija osoitti punaista ja nainen avasi patenttikorkin valmiiksi.

 

Maija ei ollut käynyt koskaan yleisesssä saunassa. Piti katsoa, mitä muut

tekivät. Vaaleanvihreäksi maalatut penkit olivat molemmmin molemmin puolin

pukuhuonetta. Leijonakoristeiset koukut vaatteita varten.

Limonaadin olisi voinut ostaa myöhemmmin, sillä myös sisäänpäin oli luukut.

Oli myös sylkykupit niin kuin rautatieasemilla."

Tekeillä jatko-osa kirjaan Vakoilijoita pikkukaupungissa. Anna Amnell copyright, luonnos 2022.

 

13.1.22

Elokuvissa sai nauraa ja unohtaa sodan ja surut


 Kuvassani vanha elokuvateatteri Kalevan talo Iisalmessa.

"Kerttu kertoi myös, että kun äidillä oli vapaata aikaa, hän meni elokuviin, niin kuin oli tehnyt minun isänikin kanssa, sillä elokuvissa sai nauraa ja unohtaa sodan ja surut." (Anna Amnell: Tulva. Sotalapsuus syrjäkylässä. 2019)

Joku sanoi, että koronaa ei voi verrata sotaan. Kyllä voi. Ehkä hän ei ole kokenut aikuisena sotaa. Sota on koko ajan läsnä. Samalla tavalla tällainen pandemia on koko ajan läsnä. Sen voi unohtaa nukkuessa tai hyvää elokuvaa katsoessaan. Siksi elokuvat olivat niin suosittuja sota-aikana. 

4.10.21

1990-livulla kirjoitin nämä kirjat työn ohella

 


Aurora.kirjat.  ensimmäiset kolme nimellä Pirkko Pekkarinen. Neljännen kirjoitin jo nimellä Anna Amnell, sillä lapsemme ottivat käyttöön isoäitinsä tyttönimen, ja mieheni ja minä seurasimme heitä. Nuon 1990-luvun kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä saattaa löytää vielä kirjastoista ja vanhojen kirjojen kaupoista. Kokosin 1-3 .osasta yhteisniteen (BoD), ja sitäå E-kirjana ja painettuna ( 400 sivua,  sopii aikuisille ja 8-14 -vuotiaille. 

Aurora ja Molly on lasten versio.Siitä voisin tehdä selkokirjan.

 https://amnellanna.wordpress.com/aurora-kirjat-1991-1999/

 Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora



Syksy Iisalmessa


"Oli lämmin ilta. Päivä oli ollut pitkä ja hikinen. Pasternak puki uimahousut, kylpytakin ja sandaalit ja käveli alas mäkeä järven rantaan. Vesi oli pehmeää ja melko lämmintä. Ihmeellinen syksyn alku." Anna   Amnell:Vakoilijoita pikkukaupungissa
kirjastoissa ja nettikaupoissa, painettuna kirjana ja E-kirjana.


 

28.4.21

Anna Amnell: Tulva. Sotalapsuus syrjäkylässä

Anna Amnell: Tulva. Sotalapsuus syrjäkylässä 2020 Sisälleni on leimautunut tuvan ikkuna. Siinä on kuusi ruutua. Ikkunasta näkee niittyjen yli alas metsänrajaan, jonka takana on toinen maailma. Ikkunan edessä vaihtuvat lapsuuteni vuodenajat, ja niistä tulee kuin yksi ainoa vuosi, jossa on yksi ainoa talvi, kevät, kesä ja syksy. Ne sekoittuivat niihin vuodenaikoihin, joita sukuni on kokenut, niin että me kaikki elämme samassa ajassa, jossa meidän kaikkien kokemukset ovat limittäin ja päällekkäin. Kun muistelen noita aikoja ja niitä tarinoita, joita silloin kuulin, ne ovat kuin ihmeen kautta säilyneitä reunoiltaan pyöreiksi kuluneita ja haalistuneita valokuvia, jotkut oudosti valottuneita. Fiktiota ja faktaa yhdistävä romaani suurperheestä sodan aikana. Pieni lapsi viedään sotaa pakoon isovanhempien luo. Hänestä tulee kuin sisar kymmenen vuotta vanhemmalle enolleen, jonka veljet ovat rintamalla. Eino ja Liisa esiintyvät myös Anna Amnellin romaanissa Vakoilijoita pikkukaupungissa (2018). Tulva Kirja on Savonia-lukulistalla https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_7153494 https://www.adlibris.com/fi/kirja/tulva-9789528014485?

6.3.21

Hääloma Kuopiossa Atlas-hotellissa

Ei vain vakoilua ja murhia, vaan haaveena on elokuvahullulla nuorella parilla ” talvinen hääloma Kuopiossa Atlas-hotellissa, jossa heidän kummankin vanhemmat olivat asuneet nuorina” (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa. 2019) Siellä yöpyivät myös Tauno Palo ja Ansa Ikonen Valentin Vaalan elokuvassa ”Vaimoke” kuva https://kampiveivi.fi/kuvia-elokuvasta-vaimoke-1936/
Torin laidalla sijaitseva Atlas-hotelli (1929) on kuopiolaista kulttuurihistoriaa. Siellläon samaa henkeä kuin Helsingissä Ekbergin kahvilassa. Kuva Pinterest, alkuperäinen lähde epäselvä.

22.1.21

Luminen tie Vanhalle kirkolle


Helsingissä tämä kausi oli pitkään räntää, sohjoa, kalosseja ja sateenvarjoja.

Pikkukaupungissa odotti talvinen kaupunki. (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, nettikaupoissa ja kirjastoissa)
 [Kirkkoa nimitetään nykyään Kustaa Aadolfin kirkoksi Kustaa IV Aadolfin (1778-1837) mukaan. ]