Keittiöstä leijuivat mainiot riistaruuan tuoksut. Sisältä kuului lupaavaa puheensorinaa. (Rehtorin nimipäivät. Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 35)
En unohda koskaan sitä ihanaa tuoksua, mikä oli pirtissä, kun mummoni laittoi riistaruokaa. Rautapata riippui koukusta hellan yläpuolella. Ja se maku, varhaislapsuuteni parasta ruokaa. Riistaa pyydystivät teini-ikäiset enoni ja tätini varmaankin ansoilla. Niin muistelen. Kaikki aikuiset miehet olivat sodassa. Isoisä ei ollut metsästäjä- tuskin oli koskaan pitänyt asetta kädessään. Soikea riista-aiheinen tarjoilulautanen on onnekas löytö Hietalahden kirpputorilta muutamalla eurolla.'
Nuori Helsingistä tullut poliisipäällikkö Pasternak tarjoaa riistaa myös romanihevoskauppiaalle, jolta hän on saanut tärkeitä tietoja:
Sopiiko, että tilaan riistaa? Kerholla on tänään valmiina riistapataa. Tarjoilija tuo aterian tänne. Hän on tottunut siihen, että en aina ehdi mennä sinne syömään.
(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 35)
