Se on tämän aikakauden kuva. Tapahtumapaikkana on Helsinki. Radio tekee murron oli hyvin ajankohtainen vuoden 1951 ihmiselle, sillä se oli saanut inspiraationsa edellisen vuoden tositapahtumasta. Siinä esiintyvät poliisit siviiliasuissa ja virka-asuissa. Elokuvan ensi-ilta oli Helsingissä huhtikuun 6. päivä 1951, joten Helsingistä pikkukaupunkiin tullut poliisipäällikkö olisi nähnyt sen tuoreeltaan.
Kirjassani käydään paljon elokuvissa ja monista syistä. 13-vuotias Liisa sanoo, että hänen äitinsä, toimittajaenonsa Eino ja hän itse ovat elokuvahulluja. Liisan äiti sanoo, että elokuvat ovat köyhän ihmisen ylellisyyttä. Onneksi oli paljon hauskoja elokuvia ja elokuvalehtiä, joista leikattiin talteen filmitähtien kuvia ja kiinnitettiin niitä nastoilla tapettiin tai ulkohuoneen seinille, kun niitä oli kertynyt paljon. Suomalaiset rakastivat elokuvia ja elokuvatähtiä. Elokuvat toivat helpotusta 1950-luvun alun ankeaan arkeen ja kylmän sodan aiheuttamaan stressiin sekä antoivat myönteisyydellään unelmia paremmasta ajasta.
Hauska on kohtaus, jossa joukko poliiseja pyrähtää kadulle sen ajan talvitamineissaan. Kuvaan kirjassani sellaisia asuja näin:
"Kaikki poliisit olivat ottaneet käyttöön lämpimät yönsiniset, miltei mustat talvivaatteet, pitkät manttelit, pussihousut, saappaat ja mustat lampaannahkaiset karvahatut, joiden korvalliset voi laskea alas kovalla pakkasella." (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018)
Valokuva:
Suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja Hannes Häyrinen (1914-1991) vuonna 1939.
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/kuvat/hayrinen5.jpg, rajattu alkuperäisestä kuvasta.
