Ilia Répin: Iivana Julma surmaa poikansa [Public domain],
via Wikimedia Commons
Olen käsitellyt suomalaisten ja venäläisten suhdetta useimmissa aikaisemmissa kirjoissani, varsinkin sortovuosien ajasta kertovissa historiallisissa Aurora-nuortenromaaneissa. 1500-lukua kuvaavissa Lucia Olavintytär -kirjoissa arvaamaton Iivana Julma on pelon aihe.
Nyt olen siirtynyt aikuisten rikosromaaniin, joka kertoo 1950-luvun alusta, ensimmäisen kylmän sodan ajasta. Silloin pelottava hahmo on Stalin, jonka aika oli suomalaisillekin "hirmuinen aika", kuten 1950-luvun alun presidentti Paasikivi kirjoitti. Venäjän väkivaltainen historia on aina taustalla ainakin alitajunnassamme, kun kohtaamme venäläisen ihmisen oikeassa elämässä tai kaunokirjallisuudessa - olipa hän kuinka lahjakas, hyvä ja miellyttävä hyvänsä.
Näin keskustellaan kirjassani:
- Joku sanoi, että hän on venäläinen.
- Ei nyt sentään. Evakko. --
- Hän on emigranttisukua --Sellaisen lähettivät, sanoi Sutinen.
- Hän on se vt. poliisipäällikkö. Hän näyttää kovin nuorelta.
- Hän on sodassa ollut mies. Siellä oli pakko oppia nopeasti, Sutinen sanoi.
(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa. 2018)
