Ihanat Kukkulan kortteli- kirjat

Luen juuri kirjaa Kukkulan kortteli, osaa. Helsingin kaksi vuosisataa (1987). Keskityn sota-aikaan ja pula-aikaan. Luku "Helmikuusta lokakuuhun 1944" (sivut 52-56) näyttää tutulta yhtä hyvin Savossakin kasvaneelle, ja Savoon monet helsinkiläiset lapsetkin lähetettiin sotaa ja pulaa pakoon ja käymään koulua. Minä olin mummolassa Runnin lähellä. Kirjassa kerrotaan paperinarukengistä. Sellaiset oli minullakin. Niitä piti säästää. Kun menin teini-ikäisen tätini kanssa valokuvaamoon, kuljettiin avojaloin ja laitettiin kengät jalkaan vasta valokuvaamossa. Lue kirjoitukseni Valokuvaaamossa . Kerron eräästä käynnistä Samuli Lehtolan valokuvaamossa,

Muita kirjoja historiasta Ks. esimerkiksi
http://lkinstituutti.wixsite.com/haluankasvaa/suomen-menneisyys
Muista myös Carmen Thomasin toimittama kaunis kuvateos Lapset aikasillalla, joka sisältää muistelmia sota-ajan lapsuudesta. Kirjoitin siihen pyynnöstä yhden luvun "Tulva". Pyydä kirjastoasi tilaamaan se, jos sitä ei heillä vielä ole. Se o hyvin kaunis kirja.

Valokuvaamossa

Anna Amnell Photo: Samuli Lehtola

Teini-ikäinen tätini päätti viedä minut eräänä kesänä valokuvaan. Ensimmäiseksi hän pesi hiukseni, leikkasi otsatukkani ja puki päälleni kauniin mekon. Jotta näyttäisin vielä hienommalta, hän päätti piipata tukkani kiharoille. Mutta piippausrauta ei ehtinyt kuumentua kunnolla, siksi kiharat jäivät puolitiehen. Sitten vaan kiireesti valokuvaamoon.

Meillä molemmilla oli uudet paperinarusta tehdyt kengät. Ne olisivat kuluneet liiaksi kadulla kävellessä, joten tätini kantoi meidän kummankin kengät kädessään valokuvaamoon asti.

Samuel Lehtolan (1892 - 1969) valokuvaamo oli Riistakadun mäessä lähellä Kauppatoria, ja valokuvaaja oli pienikokoinen mies, jolla oli köyryselkä, sillä hän oli Henri de Toulouse-Lautrecin lailla joutunut johonkin onnettomuuteen lapsena. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli taitava valokuvaaja, jonka studioon tultiin toisilta paikkakunniltakin kuvattavaksi.

Sain upouudet narukengät jalkaani, käsilaukun käteeni ja istuin korkealle tuolille lampaannahkan päälle.
- Näkyykö laukku? kysyin valokuvaajalta, joka oli kätkeytynyt mustan kankaan sisälle.

Minua käytettiin tällä samalla valokuvaajalla useitakin kertoja. Muutamat valokuvat katosivat, ja uusia ei ole voitu hankkia tilalle, sillä tietämäni mukaan lopettaessaan liikkeensä tämä valokuvaaja oli tuhonnut kaikki negatiivit ja valokuvalevyt.




Samuli Lehtola. Iisalmen Kameraseuran sivulta lainattu. Siellä on paljon vanhoja valokuvia. Hienot sivut.