Sireenien aikaan valkeaan

"Paul Godwin mit seinen Jazz-Symphonikern
mit Refraingesang: Leo Monosson
Slow-Fox
Grammophon, 1928."
Vanhempi polvi oli lukenut koulussa saksaa. Oli saksankielisten laulujen nuotteja ja äänilevyjä, koulussakin laulettiin saksalaisia lauluja ajalta ennen Hitleriä ja natsien aikoja. Laulu Sireenien aikaan valkeaan oli tunnettu jo ennen sotaa 1920-luvulla. Tämä versio ei ole yhtä iskelmämäinen, sen rakenne on monipuolisempi.
Eräs kirjan Vakoilijoita pikkukaupungissa teemoja on se, että voittajavaltioiden kieli englanti tuli kouluihin. 

"– Unelma-serkku soitti.  Sinun pitää lähteä heti kieltenopettajaksi Unelman kouluun.
 – Olisit sanonut, etten voi tulla. Minun pitää ilmoittautua yliopistoon maanantaina.  
– Siellä on hätätilanne. Et voi jättää sukulaistasi pulaan. Sijaisia ei tahdo löytyä mistään, ei varsinkaan englannin opettajia." (sivu 21)

Jotain herkullista: 1950-luvun kahvikutsut

Tämä on Tukholmassa sijaitsevan pohjoismaisen museon juhlava kahvipöytä 1900-luvun alusta, mutta kahvipöytä säilyi pitkään samanlaisena 1950-luvulle asti ja myöhempäänkin. 

Tässä on vaikkapa 50-vuotispäivät tai kihlajaiset, häät tai kastetilaisuus. 1950-luvun alussa olivat kahvi ja sokeri vielä säännösteltyjä, mutta suurta juhlaa varten niitä säästettiin. 

Jos suku tai ystäväpiiri oli suuri, kertyi kahvipöytään iso joukko ihmisiä. Käytettiin harvinaiskahvikuppeja ja lainattiin lisää naapureilta. Joillakin siskoksilla saattoi olla sama astiasto, jota lainattiin, aina kun toisella oli juhlat. Päivällisiäkin pidettiin, mutta kahvikutsuilla oli vapaampi tunnelma ja voitiin kestitä suurempi joukko. Lapsille saattoi olla oma pieni pöytä.


'

Pöydässä on tarjolla pullapitko ja pikkuleipiä, oli lusikkaleipiä ja ässiä. Leivottiin bostonkakku ja kuivakakku,  kääretorttu perheenemännän ja keittäjän tai kotiapulaisen taitojen mukaan. Kodeissa kävi myös pitokokkeja, jotka vastaavat nykyajan catering-palvelua.



Sisäkkö kaunissa asussa kutsuilla tarjoilemassa. Keskiluokan perheessäkin oli kotiapulainen. Varakkaissa perheissä oli keittäjä ja sisäkkö. Keittäjän valtakuntaa oli keittiö, ja sinne ei saanut mennä perheen rouvakaan häiritsemään.




Elävää musiikkia. Jos perheessä oli piano, soittotaitoinen aikuinen soitti juhlavaa musiikkia. Oli vielä juhlavampaa, jos joku soitti viulua tai esitti yksinlaulua. Lapset olivat suosikkiesiintyjiä. Jos oli soittotaitoisia lapsia, he joutuivat aina esiintymään. 1950-luvun alussa harrastettiin isänmaallista ja romanttista wieniläismusiikkia. 

Tämän kirjoituksen lopussa on linkki keskusteluun, jossa arvellaan, että 1950-luvun syntymäpäivillä soitettiin iskelmiä. Ei ollenkaan, korkeintaan jotain hillittyä elokuvamusiikkia,  sellaista kuin Kesäillan valssi (samaniminen elokuva vuonna 1951). Kodin juhlat olivat siihen aikaan arvokkaita. Runoja lausuttiin, oli yhteislaulua päivänsankarin kunniaksi. Vain nuorisojuhlissa soitettiin iskelmiä ja tanssittiin. Vasta 1950-luvun puolivälin jälkeen tuli meluisa populaarimusiikki koteihin - jos vanhemmat antoivat ostaa levysoitimen tai siihen oli varaa.



Kuvassa on verannalle katettu juhannuspöytä, kahvia, kakkua ja pikkuleipiä.

Jos perheessä ei ollut ruokasalia, katettiin keittiöön. Meillä kotona oli keittiössä levitettävä soikea pöytä, jolle laitettiin naapurin tekemä kukkasin käsinkirjailtu valkoinen liina ja kahviastiat. Äiti tarjosi herkullisia leivonnaisia: pullaa, pikkuleipiä ja mahtavan täytekakun, joka minulle tulee aina mieleen lapsuuden juhlapäivistä. Täytekakussa oli kerma- ja marjatäyte. En ole koskaan parempaa täytekakkua saanut kuin äidin laittama täytekakku.

Kts myös
50-luvun juhlapöytä (Anna-lehden keskustelu) Mainitaan keittokirja "Maija keittää kotona", ensimnäinen painos 1949.Keskustelussa mainittu toinen keskusteluryhmä on arkistoitu ja suljettu.

Hymyilevä poliisipäällikkö

"Onni Pajala ei ollut varautunut tällaiseen poliisipäällikköön: pitkä ja laiha hymyilevä nuori mies, joka kätteli heitä ystävällisesti ja ensitöikseen kehui heidän toimintaansa.

 -- Edellinen poliisipäällikkö oli ollut vanha, etäinen ja äksy. Häntä suorastaan pelättiin. Pasternak lievitti Pajalan häpeäntunnetta siitä,  miten yksinkertaista tämän kaupungin poliisin toiminta oli nykyään. Vihollisen pommitus oli tuhonnut poliisiaseman, ja punainen Valpo oli pitänyt heidät köyhinä ja nöyrinä. (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 56)

Kauppatori

"Pienen puutalokaupungin poliisilaitos tuhoutui talvisodan suurpommituksessa, ja rikoskomisarion työpaikkana on kauppahallin yläkerran entinen kahvila." 
Alkuperäinen kuva Albin Aaltonen E118 vuodelta 2008(valokuvataiteen museo)http://kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi/#valokuvaaja/9467

Puutalojen ihanuus

Tämä on Helsingin lähellä olevaa Meilahden huvilakaupunkia, jossa on säilynyt samanlaista puutalojen tunnelmaa, jota oli kouluvuosieni kaupungissa. Sinne pääsee raitiovaunulla 4 (Tällä hetkellä bussi 4 X katutöiden vuoksi), ja lähellä on Meilahden ruusutarha.








Tämä on jäljellä. Kirjassa huvila, jonka Misha vuokraa.

Jäljellä olevia rakennuksia Iisalmessa. Alhaalla oikealla on entisen kaupunginkirjaston pihanpuoleinen näkymä. Suurin osa rakennuksista oli vielä 1950-luvun alussa matalia puutaloja, joiden pitkä sivu oli kadulle päin ja sisään pihaan kuljettiin lauta-aidassa olevasta portista. Mutta oli myös huvilamaisia yhden perheen taloja.

Nämä ovat samalla tämän viikon Uudet värikollaasit -haasteen 128 Peipponen-väreihin sopivat kollaasit.

Katso kuvia kansiostani Puutalot, mm Iisalmi, Helsinki, Kuopio, Lohja, Porvoo, Turku, Kivilahden torppa,  Rauma, Moskova (Tolstoin talo)
Raasepori
Rauma-kansio




Iisalmen entinen lyseo, jossa presidentti Kekkonen kävi ensimmäisen luoka oppikoulua.
Iisalmi, "Kekkosen koulu" ja muita vanhoja rakennuksia.

Uskollinen neilikka

Neilikat ovat kestäviä, ne eivät tuoksu. Niitä voi viedä sairaalaankin. Ehkä 50-luvun alussa vietiin valkoisia tai kirkkaanpunaisia.

"- Ostetaan samalla neiti Winterille kukkia, Pajala sanoi. - Neilikoita saa kuulemma viedä. --
- Toimme kukkia, hoitaja saa laittaa ne maljakkoon." (sivu 72)

Punainen neilikka (Anagallis arvensis) oli Ranskan rojalistien tunnus vallankumouksen aikana. Noista verisistä ajoista kirjoitti paronitar Orczy seikkailusarjan Punainen neilikka ("Scarlett Pimpernell") vähän yli sata vuotta sitten. 

"Poikavuosina luettu unkarilaisen emigrantin Emmuska Orzyn Punainen neilikka oli vaikuttanut ehkä Mishan ammatinvalintaan." (sivu 140)

Tämä punainen neilikka ei ole oikeasti punainen, vaan oranssi kuten yllä olevat neilikat, ja on aivan eri näköinenkin.





Punaiset neilikat. Ensimmäiset kukat, jotka sain mieheltäni, silloiselta poikaystävältäni, olivat tällaiset kirkkaanpunaiset neilikat. Hänen äitinsä oli neuvonut ostamaan neilikoita, sillä ne kestävät kesälläkin. Olimme silloin vielä koululaisia, lukiossa.

Makrokuvat: kukka

Lainaukset ovat kirjastani Vakoilijoita pikkukaupungissa (2018).

Synnytyslaitos

"Synnytyslaitos oli siihen aikaan Paloisvirran rannalla vastapäätä virrankioskia." (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa, sivu 188.)

[Huomautus: Iisalmen Synnytyslaitoksesta on ollut paljon virheellisiä tietoja sanomalehdissä.

Rakennus 1. Malminkatu 1 Paloisvirran rannalla. Rakennetttu ennen vuotta 1933, suunnittelija tuntematon, myöhemmin useita muutoksia. Rakennuksessa toimi Iisalmen yksityinen synnytyssairaala 1930-luvulla. Sodan aikana sairaala toimi välillä muuallakin.

Rakennus 2. Savonkatu. Synnytyslaitos siirrettiin vuonna 1939 Savonkadulle, jossa se toimi vuoteen 1951 asti, jolloin Aluesairaala valmistui.
Savonkadun Synnytyslaitos. Rakennukset olivat valkoisia 1960-luvulle asti! Ks Niskasen talo, jonka tontilla synnytyslaitos oli. Valkoinen, kuten puutalot olivat Iisalmessa 1950-luvulla.



Kaunis sisäänkäynti oli Savonkadun puolelta.



Pihan puoli, keittiön porras. Rakennus oli valkoinen 1960-lukuun asti.
Purettu! Savonkatu, Iisalmen synnytyslaitos, yksityinen sairaala toimi tässä vuosina 1939-1951. ]

Sairaala

"Sairasauto kuljetti nuoren naisen tutkittavaksi ja hoidettavaksi kunnansairaalaan, sillä kaupunginsairaalassa oli lavantautipotilaita.  --

Valkoinen taitekattoinen kunnansairaala oli syrjäisessä paikassa lähellä maalaiskunnan ja kaupungin rajaa järven rannalla. " (Vakoilijoita pikkukaupungissa)

Sairaalan kuva https://byiisalmi.kuvat.fi/kuvat/Vanhaa+Iisalmea/

Pikkukaupunki: poliisiasema

"Kaupungin poliisilaitos oli toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan kenkälaatikkoa muistuttavan linja-autoaseman sivurakennuksessa, entisessä myymälässä, jonka korkea näyteikkuna oli vahvistettu kaltereilla. Torin reunassa sijainnut entinen poliisiasema oli tuhoutunut talvisodan suurpommituksessa. "

"Poliisiaseman ahtaus hellitti hiukan vasta silloin, kun poliisi sai käyttöönsä Kauppahallin yläkerran entisen hallinkahvilan, jossa oli nyt poliisilaitoksen kanslia, poliisipäällikön virkahuone ja rikospoliisin toimisto."

(Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa, sivu 9)

Vanha poliisilaitos kuva Esim.

https://byiisalmi.kuvat.fi/kuvat/Vanhaa+Iisalmea/
Halli kuva: Anna Amnell

Makrokuvat: työkalu

Makrokuvat: Työkalu

Kirjailijan työkaluja Maksim Gorki -museossa. 

Nämä sakset tulivat mieleeni, kun kirjoitin ensimmäisestä kylmästä sodasta. Niistä tuli murhan työkalu. Vai tuliko?
"- Tässä kaupungissa ei murhata, ei ole murhattu kahteenkymmeneen vuoteen, sanoo rikoskomisario Onni Pajala, kun hänelle ilmoitetaan, että tyttökoulun naisrehtori on löydetty varhain sunnuntaiaamuna kuolleena pitkät veriset sakset pystyssä rinnassa." (Vakoilijoita pikkukaupungissa, 2018)



Lisää kirjailijan työvälineitä. Kynälläkin voi murhata sekä konkreettisesti että symbolisesti.



Mustekynä ja mustepullo





Ratakiskon osa paperipainona. Tämä vasta olisi hirveä murhaväline.




Emme näe mitään, emme kuule mitään, emme puhu mitään

Kirjailijan työvälineitä nämäkin. Japanilainen pienoispatsas työpöydällä. Gorki oleskeli jonkin aikaa Japanissa.

Moskovassa on harvinaisen paljon kirjailijamuseoita (mm Tolstoy, Bulgakov, Tsehov). Vuonna 2015 syksyllä olin ensimmäistä kertaa Moskovassa ja näin vuonna 1936 kuolleen Maksim Gorkin -kirjailijamuseon työpöydällä tämän pienen patsaan. Gorki oli varmaankin ostanut sen Japanista. Se jäi elävästi mieleeni ja muistin vahvistukseksi talletin sen Flickr-kansiooni, sillä suunnitttelin jo silloin tätä kirjaa, jossa eletään kylmän sodan alkua Suomessa: 

" - Turha on meitä opettajia kuulustella, Sutinen jatkoi. - Olemme niin kuin kolme viisasta japanilaista apinaa. Emme näe mitään, emme kuule mitään, emme puhu mitään." (Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 69) 

Maksim Gorki asui Ruyabysinskin upeassa art nouveau - talossa 1931-36. Hänet todennäköisesti murhattiin. Katso ainutlaatuisen kauniin rakennuksen yksityiskohtia.
Upea Jugend-huvila ilman Gorkia (pelkkää taidetta), jos niin haluat Gorki oli suosittu henkilö Suomessa ennen vallankumousta.

https://annaamnell.weebly.com

Jotkin asiat pysyvät samoina lapsuuden maisemissa.

Jotkin asiat pysyvät samoina lapsuuden maisemissa. "– Tuossa on funktionalistinen rantapaviljonkimme. Siellä on pukuhuoneet kesällä uimiseen, talvella luisteluun. Unelma näytti matalaa valkoiseksi maalattua rakennusta."



"– Se on niin kuin jostakin modernista elokuvasta, sanoi Maila ja ajatteli, että täällä oli eletty ennen sotia hienoa elämää. 
Hiekkarannan takana oli sinisenä kimalteleva järvi ja vastapäisellä rannalla kellertävinä hohtavat pellot ja kaukana siintävät vuoret ja metsät. " (Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa 2018, sivu 27)

Idyllinen pikkukaupunki

rautatieasema (klikkaa näitä vanhoja kuvia, jotta näet ne selvempinä)

Rautatieasema ei ole paljon muuttunut.

tavarajuna saapuu

                                             
puutalokaupunki

kuvat kirjastot.fi

Tämäkin kaunis rakennus on kadonnut. Se sijaitsi linja-autoasemaa ja entistä poliisiasemaa vastapäätä. 

1950-luvun alun värejä ja elämää

ystieto
Kustantajani BoD lähetti lämpiäiskirjoja. Tajusin tänä aamuna, miksi olin valinnut tuon väriyhdistelmän kanteen. Se sopii sodanjälkeisen maailman väreihin ja on myös samaa kuin Fasaani-vadissa, jota käytettiin kotonani tarjoiluvatina. Se tuo lämpimiä muistoja lapsuudesta. Kun palasin Kanadasta yhdeksän vuoden  siirtolaisuuden jälkeen, sain sukulaisilta joitain myös isotätini Sofian astioista. Sukulaiset olivat viisaasti jakaneet astiastot, jotta kaikki sukulaiset saivat jotain muistoksi suksimestarin sisaren astioista. Toinen Sofia-tädin astiastoista onkin samaa sävyä kuin Fasaani-vati.

Mieheni kotia edustaa kannessa tuo auto, jonka hänen isänsä oli ostanut 50-luvun puolivälissä käytettynä eräältä iisalmelaiselta taksilta. Uusia autoja saivat sodan jälkeen vain ne, jotka niitä todella tarvitsivat: lääkärit ja eläinlääkärit. Auto on vuoden 1951 Standard Vanguard. Appeni kuljetti siinä muun muassa bassoa, jota anoppini soitti paikallisessa amatööriorkesterissa. Appeni johti orkesteria vuosikymmenet.

Cover Design: SelfPubBookCovers.com/RLSather

Poikani on yleensä tehnyt kannet kirjoihini, mutta hän oli hyvin kiireinen päivätyössään, kun etsin kantta. Tämä netistä löytynyt firma työllistää kuvittajia ja tarjoaa edullisia kansia omakustannekirjailijoille. Se sijaitsee New Yorkin lähellä, paikassa jossa vietin vaihto-oppilaana viikon erään perheen vieraana. 

Kansikuvan minulle tuntematon mies vastaa mielikuvaani kirjan nuoresta vt. poliisipäälliköstä, joka on vallankumouksen jälkeen Suomeen muuttaneen valkoisen emigranttiperheen poika. Suku on osittain sefardijuutalaisia. Kaikki on tietenkin fiktiota todellisuuden rajoissa - niin kuin koko kirja.

Yhteisasunnot Neuvostoliitossa

Yhteisasunnossa kullakin on omat silitysraudat, teenkeittimet ja muut taloustarvikkeet. Tämä museo 2 on yläkerrassa sisemmällä pihaa. Yhteisasunto, jota Bulgakov on kuvannut kirjoissaan, Katso muut kuvat linkissä olevasta kansiosta. Otin valokuvat mieheni kanssa museossa vuonna 2015. Yläkerran kuvat otti mieheni, minä otin kuvat pihalla ja alakerran kahvilamuseossa.



Kirjailijan työpöytänurkkaus (museo 2) yhteisasuntola. Ennen vallankumousta rakennus oli ollut naisopiskelijoiden asuntola. Vallankumouksen jälkeen se jaettiin useille perheille.Bulgakoveilla oli yksi huone ja osuus keittiöstä tässä huoneustossa.




Yhteisasuntolan nurkkaus



Alakerrassa on kahvila ja museo 1,
Museot ovat aika sekavia, ja niistä saisi selvyyden vain asiantuntevan oppaan seurassa. Mutta jotain neuvostoarjesta näistä kuvista välittyy.

Saatana saapuu Moskovaan (Master and Margarita) -kirjan kirjoittajan Mihail Bulgakovin museo. Moskova.
Read more here (kuvia, selosrtus)

Lue alku kirjasta Vakoilijoita pikkukaupungissa.

Google Books on laittanut luettavaksi esikatseluun kaksi kahdeksasosaa kirjastani Vakoilijoita pikkukaupungissa . 

Joillekin lukijoille tämä on kotiseuturomaani, mutta tämä on matka kadotettuun kaupunkiin, joka on muuttunut miltei tunnistamattomiin. Lue näytteitä. Alku on rauhallista. Lopussa toiminta kiihtyy.

T

Tee matka aikaan, jolloin junat olivat hitaita ja naiset piti valloittaa. Elämä vaikuttaa rauhalliselta, suorastaan pitkästyttävältä. Mutta on tukahdutettuja tunteita. Vanhat lehtorit tappelevat tuolien kanssa opettajainkokouksessa. 

Matematiikan lehtori pakenee rehtorin nimipäiviltä, lähtee yön selkään Helsinkiin ja nukkuu makuuvaunussa pistooli vieressään? Miksi upporikas nainen tulee pikkukaupunkiin mitättömän pienen koulun rehtoriksi? Kuka murhasi rehtorin?

Joillekin lukijoille tämä on kotiseuturomaani. Mutta muista, että tämä on matka kadotettuun kaupunkiin, joka on muuttunut miltei tunnistamattomiin. Ja aika on 1951, sodasta aletaan vasta toipua. Pelätään.
Arvostelukappaleita. Sähköposti osoitteeseen lehdisto@bod.fi ja kerro, mistä teoksesta olet kiinnostunut sekä yhteystietosi.
BoD kirjakauppa

Myös täältä voit ostaa: Ad libris  ks sivupalkki.